Kilpailukykysopimus (kiky) on solmittu reilu kaksi kuukautta sitten ja täytyy myöntää, että edelleenkään en ole sitä voinut sulattaa. En ole löytänyt siitä mitään hyötyä kenellekään muulle, kuin käytännössä suuryritysten omistajille. En, ennen kuin tajusin erinomaisen juonen, jota ei ole liiemmin julkisuudessa spekuloitu. Nimittäin, työväki ottaa sen myötä tuotantolaitteet haltuunsa!

Kilpailukykysopimuksen yhteydessä on sovittu työeläkelaitosten edustuksesta. Niissä on tähän saakka ollut enemmän työnantajien edustajia, mutta muutos on jo ovella. Kun palkansaajat alkavat kikyn myötä maksamaan enemmistön sosiaalivakuutusmaksuista, muuttuu heidän edustus työeläkelaitoksien hallinnossakin enemmistöksi. Työväki saa siis vastuulliseksi tehtäväkseen mahdollisuuden päättää mihin eläkeyhtiöiden massiiviset, yli 180 miljardin euron varat sijoitetaan. Ostetaan siis suomalaisyhtiöistä karhun osa eläkeyhtiöille, istutetaan työläiset yritysten hallituksiin ja päätetään työn hedelmien jakamisesta tasapuolisesti.

Millään toisella suomalaisella taholla ei ole mahdollisuutta kilpailla työeläkelaitosten varallisuuden kanssa, joten valta on mahtava. Kun mietin asiaa tarkemmin, tajusin ongelman: laki säätelee eläkeyhtiöiden sijoitustoimintaa erittäin tarkasti. Tällä hetkellä eläkeyhtiö ei voi olla missään yhtiössä enemmistö osakkaana, jolloin määräysvaltaakaan ei samalla tavalla ole.

Mutta SAK ja SDP ovat miettineet tämänkin! Tietty! Heillä on jopa kikyn takuumiehiksikin tituleeratut kätyrit rivissään, nimittäin Antti Rinne ja Lauri Ihalainen, nuo ay-liikkeen johdon kirkkaimmat tähdet! He auttoivat Juha Sipilää ja Olli Rehniä leipomaan sopimuksen maaliin ja kiirehtivätpä jopa kilpailemaan julkisuudessa siitä, että saisivat varmasti sopimuksen synnystä myös kiitoksensa. Tämä oli pitkän juonen yksi lyhyt näytös. Sillä haluttiin valaa oikeistopuolueisiin usko siitä, että SDP on luotettava ja erittäin hyödyllinen hallituskumppani tulevia hallituksia muodostettaessa ja aatteen miehet olivat valmiita uhraamaan henkilökohtaisen maineensa ja uskottavuutensa työväenluokan edustajina.

Kun sitten tulevissa hallituksissa demarit astuvat valtaan, tulevat he muuttamaan eläkeyhtiöiden sijoitustoimintaa säätelevää lakia siten, että työläiset pääsevät konkreettisesti valtaamaan yhtiöt. Koko juoni sai alkunsa vuonna 1990, kun Lauri Ihalainen valittiin SAK:n puheenjohtajaksi. Jo seuraavana kesänä SAK:n tavoitteista poistettiin tuotantovälineiden sosialisoiminen. Lauri näet taisi ymmärtää, että ei sitä ole tässä nykymaailman menossa mahdollisuus toteuttaa ääneen huutamalla, vaan homman pitää tapahtua vaivihkaa.

Nyt ollaan jo lähellä sitä pistettä, jossa tuotantovälineiden haltuunotto on käytännössä mahdollista. Silloin työläistä ei enää riistetä, eikä hän ole riippuvainen eliitin näennäisestä good willistä! Kohta kaikki tuotannon lisäarvo voidaan käyttää palkkojen maksuun, tuotannon ja tuotteiden investointeihin sekä työpaikkojen turvaamiseen. Enää ei tarvitse pelätä jokavuotisia yt-neuvotteluita ja että johtajat veisivät lisäarvon osinkoina yhtiön omistajille.

Lähes kaikki yllä mainittu on vain märkää toiveunta, mutta eikös sitä niin sanota, että toivossa on hyvä elää? En kuitenkaan pahastu, mikäli tämä idea varastetaan ja sitä lähdetään toteuttamaan. Työläisten yhtenäisyys on voimaa! Ja koska yhtenäisyyttä on syytä vaalia ja rakentaa, suuntaan edelleen tarmoni hallituksen kaatamiseen ja ensimmäisenä lähden osoittamaan mieltäni 3.9. Joukkovoiman mielenosoitukseen hallituksen kaavailemia uusia leikkauksia kansaa kohtaan.

Rakkaudella, harvainvallan nujertamista toivoen,

Tuomiovaara

Tuossa 1940-luvulla, kun Über ei tarkoittanut lain rajamailla toimivaa taksifirmaa, eikä ”maahantunkeutuja” ollut leikkisän rasistinen ilmaus hädänalaisille – vaan ihan oikeasti kypärä päässä ja kivääri kourassa kuljeskeleva tunkeutuja, käytiin Dunkerquen taistelu. Nykyisin suositaan termiä Dunkerquen evakuointi, koska taistelu vaatisi – no ainakin taistelemista.

Mistä taistelussa oli kyse. Saksa hyökkäsi Puolaan, Ranska ja Iso-Britannia julistivat Saksalle sodan. Ranskalla oli maailman paras (tai ainakin kallein) puolustuslinja, Maginot-linja. Joka rajautui toisessa reunassa Sveitsiin ja toisessa reunassa Benelux-maihin sekä Ardennien läpitunkemattomaan metsään. Sana ’läpitunkematon’ tarkoittaa saksalaiselle vain haastetta ja muutenkin on sanana tasan yhtä merkityksellinen, kuin sana ’uppoamaton’ puhuttaessa laivoista. Toisin sanoen Saksan armeija hipsutteli metsän poikki ja saartoi Britannian siirtoarmeijan Belgiaan ja eristi Ranskan pääarmeijan Ranskaan. Briteillä alkoi olla hieman tukalaa, kun huolto ei pelannut ja poikien selän takana oli Englannin kanaali. Käynnistettiin Operaatio Dynamo – eli hallitun kaoottinen vetäytyminen, jossa mikä tahansa kelluva soutuveneestä kalastustroolariin kelpasi ”evakuointialukseksi”, kun britit räpiköivät kuin sorsaparvi kanaalin yli.  Operaatio onnistui sikäli yli odotusten, että tappio sarakkeeseen merkittiin vain miltei 70 000 sotilasta (noin 400 000:sta), kaikki vähänkin raskaampi kalusto, toista sataa lentokonetta ja kolmatta sataa laivaa. (Saksalaiset menettivät yli 250 lentokonetta, mutta eivät kärsineet merkittäviä miestappioita).

Kanaalin rannalla näytelmää, jossa pelastuneet sotilaat juhlivat omaa pelastumistaan laululla ja naurulla katseli muuan, hieman myöhemmin suurempaan kuuluisuuteen nouseva, upseeri Erwin Rommel.

”Jos he juhlivat tappiota näin, miten he juhlivatkaan voittoa!”

Toisin, kuin monet edellisen Liitto X –bloggaukseni lukeneet väittävät, en ole missään vaiheessa sanonut, että KiKy olisi hyvä juttu. En ole myöskään kääntänyt takkiani tai alkanut luokkapetturiksi. Minua ei myöskään ole palkintoviroilla lahjottu tai aseella uhattu.

Kilpailukyky, eli kiusaamis- ja kyykytyssopimus on mielestäni edelleen umpisurkea ja terveellistä kuin arsenikki. Se ei ratkaise työttömyyttä, se ei kavenna miesten ja naisten välistä palkkaepätasa-arvoa – vaan saattaa jopa pahentaa sitä – se ei ratkaise valtion kestävyysvajetta, veronalennuksineen se ehkä jopa pahentaa, se ei lisää investointeja, eikä se myöskään kasvata ostovoimaa, päinvastoin tulee laskemaan sitä noin 5-6% lähivuosina. Riippuen inflaatiosta.

Meidät myös kusetettiin koko helvetin sopimukseen. Leikkaukset eivät olisi juuri meitä koskeneet ja veron alennukset eivät taatusti meitä koske.

Mutta juhlitaan!

Juhlitaan sitä, että meistä löytyi solidaarisuutta. Solidaarisuutta antaa heille, joilla jo on, mutta myös solidaarisuutta estää leikkaukset, jotka olisivat koskeneet meitä heikompia.

Juhlitaan!

Me teimme historiaa! Ensimmäisen kerran Suomessa tehtiin sopimalla sisäinen devalvaatio. Ensimmäisen kerran tuota sanaa ei tarvitse selittää, se selittyy, kun katsoo tilinauhaa.

Juhlitaan!

Sillä hallitus tarjoaa meille tuhannen taalan paikan oikeasti tuoda politiikan takaisin työpaikoille. Hallitus on nyt vuoden rellestänyt. Suurin osa heikennyksistä, leikkauksista ei ole koskenut suurinta osaa väestöstä. Ne ovat koskeneet vain työttömiä, köyhiä ja pitkäaikaissairaita. Ketä on oikeasti kiinnostanut saamelaiskysymys. Onko cityurbaania kiinnostanut metsähallituslaki. Kuinka monella työpaikalla on sorvin tai kahvikupin ääressä keskusteltu opintotuen leikkauksista.

Juhlitaan!

Sillä nyt hallitus löi työntekijää niin kovaa, että se työntekijä viimein ryhdistäytyy. KiKy ei tarkoita antautumista, se ei tarkoita luovuttamista, eikä se ole minkään loppu. Se on uuden taistelun alku. Taistelun, jossa me taistelemme takaisin ne edut, jotka juuri menetimme.

Viime bloggauksessa sanoin – heti sen jälkeen kun olin ensin nauraen pettänyt koko työväenluokan ja häpäissyt sukuni kunnian – että toivottavasti emme koskaan joudu tekemään KiKyn kaltaista sopimusta. Olen edelleen sitä mieltä.

On turha märehtiä sitä, kuka oli KiKyn puolella, kuka vastaan. Kaikki tietävät, että KiKy on työväenluokalle samaa, kuin viini Sokrateelle. Mutta yhtä varmaa on, että KiKy oli myös tässä ajassa ja tässä paikassa välttämättömyys.

Nyt meidän on alettava uudestaan. Mutta meillä on paikka. On lisättävä keskustelua työpaikalla, lisättävä oikeaa tietoa. Haastettava väärät luulot ja väärät olettamukset. Rikottava oikeistohegemonia ja tuotava esille aito ja oikea vaihtoehto. Meidän on lopetettava keskinäinen kyräily ja rakennettava siltoja työväen kesken. Se tapahtuu etsimällä ratkaisuita, ei etsimällä syyllisiä. Se tapahtuu keskustelun ja väittelyn kautta, ei solvausten ja painostusten.

Nyt meillä on paikka puhua konkreettisista asioista. Ei prosenteista, ei minuuteista, ei inflaatiosta. Oikeista käsin kosketeltavista asioista. Meillä on paikallinen sopiminen, jossa me joudumme itse työpaikkatasolla tekemään sopimukset, joilla KiKyn vaikutukset pitää yrittää kumota. Meillä on kolme vuotta aikaa hioa kone siihen kuntoon, että me voimme ottaa takaisin ostovoiman romahduksen, että me voimme hyvittää työajanpidennyksen. Mutta nyt. Tänään ja tässä. Nyt:

Juhlitaan!

Sillä vaikka turpaan saatiinkin, tukka jäi. Työväenluokka on nyt hereillä ja edelleen pystyssä.

Dunkerquen taistelu osoittautui myöhemmin yhdeksi ratkaisevista taisteluista toisessa maailmansodassa. Se herätti britit karuun totuuteen ja yhdisti kansakunnan yhteistä vihollista vastaan. Juhlitaan me KiKyä, kuin britit Dunkerqueta!

Rakkaudella Teidän,
Isto ”Setä” Yrjönen

P.s Sedän sosiaalinen media on täynnä viestejä, joissa KiKystä syytetään milloin ketäkin. Kilpailukyky sopimuksen osapuolina olimme me työntekijät ja he työnantajat. Sopimus tehtiin hallituksen painostuksesta. Ennen Metallia sopimuksen oli jo hyväksynyt ehdoitta miltei 80% SAKsta ja ehdollisesti tai ehdoitta 90%. SDP ei ollut sopija osapuoli, eikä hallituksessa. Joten syyllisten etsiminen etenkin sieltä suunnasta on typerää. Syyllisten etsiminen muutoinkin on turhaa.

Huomenna, perjantaina, kokoontuu Metallin valtuusto lyömään viimeisen pisteen jo vuoden kestäneelle työmarkkinapoliittiselle tragikomedialle, joka tällä hetkellä kulkee nimellä KiKy – eli kavereiden kesken kilpailukykysopimus.

Matkan varrella monelta on unohtunut, että kilpailukykysopimusta – tai alkujaan yhteiskuntasopimusta – ei olisi edes pitänyt tehdä. Stubb sanoi tasan vuosi sitten, että ay-liikkeelle ei heru lisäaikaa ja jos valmista ei tule säädetyssä ajassa, niin hallitus tekee omat ratkaisunsa. Joita sitten pääministerin ”puuhatunnilla” syyskuussa esiteltiin. Lomarahoista 30% pois, sunnuntailisä pois, helatorstai palkattomaksi vapaapäiväksi, vuosilomiin 6 viikon maksimiraja, ensimmäinen sairauslomapäivä palkattomaksi ja mitä niitä nyt olikaan. Työnantajienhan ei olisi kannattanut koko neuvotteluihin lähteä, koska hallitus oli antamassa niin paljon hyvää, että neuvottelu teitse sitä ei olisi saanut ikinä. Vielä, kun paikallinen sopiminen oli menossa lakiin, eikä työsopimuksiin, niin on suoranainen ihme, että Metallin valtuustolla on huomenna mitään mistä äänestää.

Tavallaan, äänesti Metalli huomenna puolesta tai vastaan, niin me saamme mitä ansaitsemme. KiKy on joka tapauksessa pakkolakeja parempi. Vaikka pamilaisia ja pamilaisilla aloilla työskenteleviä olikin erittäin kiitettävästi Rautatientorilla osoittamassa mieltään 18.9.2015, ja varmasti yhtä lukuisasti ympäri tasavallan, niin kuinka monta kioskia, kauppaa, ravintolaa oli tuon mielenosoituksen ajan kokonaan suljettu. Oma kauppanikaan ei ollut – vaikka minä olen sen toimipaikkakohtainen luottamusmies.

Rehellinen kysymys. Olisiko meillä ollut järjestöllisiä valmiuksia vastustaa pakkolakipakettia?

Voidaanhan me vedota kansainvälisiin sopimuksiin, sivistysvaltion periaatteisiin ja tarvittaessa vaikka Herran Jeesuksen opetuksiin. Mutta, kun tämä meidän nykyhallitus tutuksi tullut huonoista valmisteluista, asiantuntijoiden arvioiden ohittamisista, veronkiertoepäilyistä, sopimusten ratifioimatta jättämisistä (ILO 169), valehtelusta ja perustuslakien vastaisten lakien valmistelusta. Niin huonostihan siinä olisi käynyt. Vaikka lakipaketit olisikin joskus jotenkin saatu EU:n tuomioistuinten avulla kumottua, niin vahinko olisi ollut jo tapahtunut.

Huomenna saa pisteen historiallinen päätös.

Historiallinen siinä mielessä, että yhtä rajuihin työehtojen heikennyksiin ei ole koskaan Suomen historiassa ammattiyhdistysliike suostunut. Mutta historiallinen myös siinä mielessä, että kertaakaan sotien jälkeen ei Suomessa ole ay-liike joutunut neuvottelemaan yhtä huonoista asemista. Porvarihallitusten kanssa on neuvoteltu ennenkin, mutta koskaan ennen ei ole Keskusta ollut näin kaukana alkiolaisuudesta, eikä Kokoomus näin syvällä neoliberalismin vapaana myrskyävissä ja sääntelemättömissä merissä.

Tämä neuvottelupolku on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Sen aikana saatiin kuopata Uusi keskusjärjestö –hanke ainakin toistaiseksi lopullisesti, kun ammattiliitot joko lähtivät mukaan yksitellen tai irtaantuivat yksitellen. Liittokenttä jakaantui kahteen leiriin – toisessa laidassa JHL, joka kovimmat iskut vastaanottavana kihlautui kuitenkin ensimmäisenä ja toisessa laidassa AKT, joka ei kihlaudu koskaan. Siihen väliin jäimme me, PAM, joka ensin sanoimme ei, sitten sanoimme juu ja sitten sanoimme ei ja sitten sanoimme juu. Äänestysten jälkeen toki, mutta yhtälailla. Tämä raivostutti monet liitot. Ei pelkkä soutaminen ja huopaaminen vaan etenkin ehdolliset päätökset.

PAM lähtee mukaan, jos PAMIn tiukkoihin ehtoihin suostutaan.
PAM lähtee mukaan, jos Metalli lähtee.

Ensimmäinen katsottiin iltalypsyksi, toinen paineiden kasaamiseksi Metallin harteille. Itseäni ei sinänsä tuo ensimmäinen häiritse. Minua häiritsee vain se, että mikä oli kilpaileva ehdotus. Monesti demokratian kannalta on yhtä tärkeää tietää hävinnyt kuin voittanutkin ehdotus. ”Me leikkaamme sinulta jalan irti” ei kuulosta enää niin pahalta, jos tietää, että vaihtoehtona oli ”me leikkaamme sinulta molemmat jalat ja munan irti”. Nyt me tiedämme vain, että PAM lähti mukaan vain tiukoilla ehdoilla. Oliko toinen vaihtoehto, että lähdemme ehdoitta, vai että emme lähde ollenkaan. Toistan itseäni, mutta tämän tietämine olisi äärimmäisen tärkeää, jo pelkästään, että voi aidosti arvioida PAMin päätöksen yhdenmukaisuutta omien näkemysteni kanssa. PAMin hallitus kuitenkin edustaa myös minua.

Toinen onkin jo ongelmallisempi. Kyseisenä perjantain aamuna hieman alle viikko sitten alettiin kunnolla kasaamaan paineita. Ensin SAK totesi, että kattavuus on riittävä, jos PAM ja Metalli ovat mukana. Sitten PAMin hallitus päättää puolimaraton istunnon jälkeen heittää Mustan Pekan Metallille ja olla mukana vain jos Metalli lähtee mukaan (edelleen äänestyksen jälkeen, edelleenkään kertomatta mikä oli hävinnyt kanta – mukaan ehdoitta, vai ei mukana millään ilveellä). Tässä päätöksessä on ongelmallista se, että avoimesti luovutettiin päätösvalta liiton omista asioista Metallille. Minun ja minun edustamieni työntekijöiden työehdoista siis vuoteen 2019 asti päättää Metallilliitto. Ja minä olen kaupassa töissä. Toinen ongelma on se, että meillä on nyt aika julmettu korttitalo pystyssä. Noin miljoonan palkansaajan lähitulevaisuus on nyt reilun 50 valtuutetun harteilla.

Tämä lienee jo epäinhimmilistä. Sosiaalisessa mediassa haikaillaan näiden ihmisten sähköpostiosoitteita, yhteystietoja ja kehotetaan lähettämään terveisiä. Mikä on paitsi kiusaamista, myös toisen järjestön sisäisiin asioihin puuttumista ja täten tuomittavaa. Emme mekään suvaitsisi, jos PAMin autonomiaa pyrittäisiin rikkomaan.

Huomenna tehdään historiallinen päätös. Oli se päätös puolesta tai vastaan, se on historiallinen ja me saamme mitä ansaitsemme.

Miksi KiKystä edes äänestetään? Kysymys on hyvä, mutta tärkeämpi kysymys on, onko KiKylle ollut vaihtoehtoa?

Yleislakko ja hallitus alas? Järjestetään uudet vaalit, joissa edelleen Keskusta ja Kokoomus voivat muodostaa kahden keskeisen hallituksen ottamalla mukaan yhden tai kaksi apupuoluetta. Perussuomalaisista ei takuu puolueeksi ole, mutta vastustaisivatko Vihreät kokoomuksen talouspolitiikka? Tuskin. Vihreät ovat hyvässä (arvoliberaalius) ja pahassa (talousliberaalius) puhdas liberaalipuolue. Se, että kyykyttääkö sinua pyöreähkö ravimies vai sliipattu cityvihreä on lopulta aivan sama. Loppu tuloksena olet kyykyssä.

Yleislakko? Riittääkö ay-kentällä rahkeet ja etenkin solidaarisuus pysäyttämään Suomen? Vientialoilla riittää rahkeet, mutta riittääkö solidaarisuus taistella niiden asioiden puolesta, jotka eniten koskisivat palvelu- ja julkisensektorin aloja. Olisiko satamat kuinka monta viikkoa kiinni, että Sari Sairaanhoitajan sunnuntailisä saadaan pelastettua? Tai että Kerttu-Siiri Kunnansihteerin 7. ja 8. kesälomaviikko.

Ei neuvotella! Jos me emme neuvottele nyt, niin neuvottelemmeko me enää tulevaisuudessa. Yleissitovuuden poistaminen, paikallinen sopiminen ja monet muut painajaiset kävisivät varmasti toteen. Kerran menetettyä on vaikea saada takaisin.

Mikä tärkeintä, pystyimmekö me missään vaiheessa aidosti haastamaan hallituksen lietsomaa kriisitietoisuutta? Pystyimmekö me tarjoamaan varteen otettavaa vaihtoehtoa yhteiskuntasopimukselle?

Jos KiKy tulee, se tulee koska sen me ansaitsemme. Jos KiKyä ei tule, tulee luultavasti liittokierrokset, joilla me saamme vain sen mitä me ansaitsemme.

Nyt on peiliin katsomisen paikka. Meidän tulee miettiä miten me estämme sen, että olemme tulevaisuudessa  tällaisessa tilanteessa?

Kolmen kärki. Aidot vaihtoehdot.

Valtion tuloveronkevennys ei koske köyhiä, eikä pienpalkkaisia. Miten tämä saadaan yleiseen ymmärrykseen. Miten saadaan tuloveron kevennykset muutettua kulutusverojen kevennyksiksi, jotka lisäisivät kotimaista kysyntää ja kulutusta.

Työtä ei ole enää samalla tavalla kuin vielä aikaan ennen. Tuotantomäärät ovat kasvaneet, tuotanto on tehostunut. Pelloilla ei näe enää miestä kuokan varressa, viikatetta ei nykynuori miellä työvälineeksi vaan kuoleman symboliksi. Robotit ovat korvanneet käsivarret tuotantolinjoilla ja automatisaatio valvonnan tarpeen. Työtä ei enää ole ja jos onkin sitä ei enää tule niin kuin aikaan ennen, joten niukat resurssit on pyrittävä uudelleen jakamaan. On mentävä kohti lyhyempää työviikkoa, kuuden tunnin työpäivää. Kun työ jaetaan tasaisesti, sitä riittää enemmälle. Mitä useampi on töissä, sitä pienemmät ovat työttömien aiheuttamat kustannukset valtiolle.

Ja se mikä nitoo tämän kaiken yhteen. Järjestöllisen valmiuden kehittäminen. On poltettava rasvat koneesta ja alettava vaatia. Ei riitä pelkkä ei’n sanominen, ei kaiken vastustaminen. On tuotava järjestöt lähelle kenttää, lähelle jäsentä – tarjottava jotain minkä puolesta kamppaillaan yhdessä. Tiivistettävä rivit ja palautettava työväenliikkeen moraalinen oikeutus – heikomman puolesta kamppailu.

Hallitus on toimillaan tarjonnut työväenliikkeelle shokkiherätyksen, tästä tilaisuudesta on nyt otettava koppi.

Toivon kahta asiaa. Että tämä helvetin KiKy nyt viimein hyväksyttäisiin ja että emme koskaan enää joudu tilanteeseen, jossa joudumme tekemään yhtä huonon ratkaisun.

KiKystä huolimatta koko työväenliikkeen on lähennyttävä ja alettava tekemään yhteistyötä. Kävi sopimuksen kanssa kuinka vain, niin prosessin aiheuttamat haavat on nuoltava, leuka nostettava ja ylpeästi marssittava kohti uusia myrskyjä. Oikeisto hegemonia on murrettava, se on työväenliikkeen tehtävä. Ja sen voimme tehdä vain yhdessä.

Uskokaa pois. Vaihtoehtoja on. Ne on vain tuotava esiin.

Rakkaudella Teidän,
Isto-Setä

Liittokokous siis päätti liiton tavoiteohjelmasta vuosille 2016-2019. On syytä muistuttaa mieliin, millaisessa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä tuosta ohjelmasta päätettiin. Insinööri-Sipilä oli jo pitkälti luonut synkän varjon työmarkkinoille. Hallitusohjelma pitkine leikkauslistoineen oli laadittu ja julkistettu, yhteiskuntasopimus (yks.) kovine heikennyksineen työmarkkinoille oli jo kertaalleen kaatunut ja yrittäjät vaativat Häkämiehen sekä Sipilän johdolla sataa tuntia lisää ilmaista työaikaa kaikille. Eli synkkä ilmapiiri oli oikeistohallituksen astuttua valtaan muuttunut entistä synkemmäksi, jo ennen liittokokouksen kokoontumista.

Liittokokous oli selvästi päättänyt, että se haluaa laittaa todella kovan kovaa vastaan. Media uutisoi, kuinka puheissa esiintyy tämän tästä vaatimukset yleislakosta ja siitä kuinka hallitus julisti luokkasodan työväenluokkaa kohtaan. Keskusteluissa ilmaistiin, että minkäänlaisille äärimaltillisille ratkaisuille ei ole PAMilaisessa kentässä sijaa.

Liittokokous päätti kurjistuneessa tilanteessa tavoiteohjelmasta, joka oli erittäin edistyksellinen ja eteenpäin katsova. Se on nyt neuvoteltavan kiky:n vastakohta. Jo tavoiteohjelman  taustoitustekstissä kerrotaan, että se antaa liiton hallitukselle ja valtuustolle suuntaviivat mihin suuntaan liitto tähtää ja mihin suuntaan myös liitto-organisaation tulee toimintaansa viedä.

Listaamme tähän oman näkemyksemme mukaan ne tavoiteohjelman kohdat, jotka ovat merkittävimmin ristiriidassa kiky:n kanssa, joiden perään kommentoimme, mikä kyseisessä kohdassa on ristiriidassa kiky:n tai siitä sopimisen kanssa:

Tavoiteohjelma

1. SOSIAALISESTI KESTÄVÄ TALOUSPOLITIIKKA
2. Työntekijäjärjestöjen merkitystä on vahvistettava meillä ja muualla

[…] Työnantajien yksipuolinen näkemys talous- ja työllisyyspolitiikasta on hallinnut julkista keskustelua ja päätöksentekoa viimeisten vuosien ajan niin meillä kuin muualla. Meidän on omalla työllämme vaikutettava tähän ja saatava aikaan muutos, jotta työntekijöiden näkökulma ymmärretään ja sitä arvostetaan. Suunnan muuttaminen edellyttää aloitteellisuutta, rohkeutta ja uusia keskustelunavauksia.

[…] Palkansaajien on oltava tulevaisuudessa aktiivisia yhteiskunnan kehittäjiä ja toimia sen rakentavana voimana. Tämän vuoksi haemme aktiivisesti uusia innovaatioita ja toimintatapoja niin yhteistyössä työnantajien kanssa kuin tarvittaessa heidän näkemystensä vastaisestikin. Teemme kaikkemme ay-liikkeen merkityksen vahvistamiseksi yhteistyössä yli liittorajojen kutsuen mukaan myös muita järjestöjä.

[…] PAM on vahva ammattiliitto, joka neuvottelee omat työehtosopimukset, kykenee reagoimaan nopeasti alueellisiin ja alakohtaisiin ongelmiin tarvittaessa työtaistelutoimin, sekä toimii aktiivisesti jäsentensä työ- paikoilla ja jäsentensä lähellä yhdessä ammattiosastojen kanssa.

Vastine: Kilpailukykysopimus hyväksymällä PAM ei olisi rakentamassa tavoiteohjelman mukaista vaihtoehtoista näkemystä työnantajien talous- ja työllisyyspolitiikasta. Päinvastoin, se allekirjoittaisi sen. Emme olisi työnantajien näkemystä vastaan kuin ihan maksimissaan puheissa. Liittokokous linjasi, että olemme tarvittaessa valmiita työtaisteluihin. Milloin sille voisi olla otollisempi hetki kuin nyt, kun meillä on maassa hallitus jota lähes koko kansa vihaa? Huomautamme, että yhdeksi tämän tavoiteohjelman keskeisimmäksi tavoitteeksi (kolmen pointin periaatteella) nostettiin työnantajahegemonian murtaminen!

2. TOIMEENTULON RIITTÄVYYS
3. Ansiotasoa on nostettava PAMin sopimusaloilla

Palvelualoilla työskentelevien ansiotaso on matala. Kuukausipalkkaisten työntekijöiden keskiansiot ovat tyypillisesti vain reilut 60 % yksityisen sektorin vastaavista keskiansioista. Lisäksi palvelualoilla työsuhteen laadulla on suuri vaikutus palkan tasoon: esimerkiksi osa-aikaisen myyjän keskiansio on vain noin 1 450 euroa. Osa-aikaisuus on myös merkittävä tekijä samapalkkaisuuden näkökulmasta, sillä noin 70 % kaikista osa-aikaisista työntekijöistä on naisia.

Osa-aikaisten ja nollatyösopimusten sekä vuokratyön yleistyminen kyseenalaistaa työehtosopimusten vähimmäispalkkoihin pohjautuvan sääntelyn merkityksen. Työ ei myöskään takaa toimeentuloa, vaan palkan pienuutta on paikattava sosiaaliturvalla tai tekemällä useampaa työtä.

Edellytämme, että työntekijä tulee toimeen työstä saatavalla palkalla ja yhdellä työsuhteella kerrallaan. Pääsääntönä tulee siksi olla kokoaikatyö. […]

[…]Työehtosopimusten alimpien palkkojen tulee riittää elämiseen. […]

1. Ostovoimaa on parannettava sosiaalisesti oikeudenmukaisesti

[…] Reaaliansioiden kehittymisen on oltava ensisijainen lähde toimeentulon riittävyyden takaamisessa sekä ostovoiman parantamisessa. Palkkojen kehityksen on oltava nousujohteista, jotta ehkäistään ostovoiman heikkenemisen negatiiviset vaikutukset palvelualojen kysyntään ja työllisyyteen. Veronkevennyksillä voidaan vaikuttaa ostovoimaan, mutta niillä ei voi korvata palkankorotusten roolia.

Vastine: Palvelualojen työsuhteet ja palkat ovat jo olleet tavoiteohjelman laatimisen aikaan sellaiset, joilla ihmiset eivät välttämättä ole voineet tulla toimeen. Mikäli kiky:stä sovitaan, palvelualojen työntekijöiden toimeentulo eli reaaliansiot putoaa entisestään ja näin ollen liitto päättäisi kääntyä päinvastaiseen suuntaan tavoiteohjelman kanssa.

3. PALVELUALOJEN RAKENNEMUUTOS JA TYÖN MONIMUOTOISTUMINEN
4. Toimialojen menestyminen turvataan

[…] Palvelualojen kehittäminen ja menestyminen edellyttää työn tuottavuuden parantamista hyödyntämällä työntekijöiden osaamista ja kehittämishalukkuutta. Kehittäminen ja menestyminen ei saa tapahtua työntekijöiden hyvinvoinnin kustannuksella. Työhyvinvoinnin parantaminen on palvelualoilla erityisen tärkeää, sillä iso osa tuotetusta arvonlisäyksestä on ihmistyön tulosta. Työssään henkisesti ja fyysisesti hyvin voivat työntekijät ovat tutkitusti merkittävässä asemassa tuottavuuskasvua tavoiteltaessa.

[…] Laajemman talous- ja työllisyyskasvun saavuttamiseksi on välttämätöntä, että työntekijöiden tuottavuuspotentiaali otetaan työpaikoilla käyttöön ja, että valtion tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotukia kohdennetaan enemmän myös työhyvinvointia ja osallisuutta parantaviin hankkeisiin. Työn tuottavuuden kasvulla on keskeinen vaikutus talouskasvuun.

Työsuhteiden pirstaloituminen hankaloittaa työntekijöiden hyödyntämistä palvelutoiminnan kehittämisessä. Kun työntekijät voivat sitoutua työhönsä täysipainoisesti, voivat he myös antaa parhaan panoksensa toiminnan kehittämiselle ja siten tehokkuus ja palvelutaso paranevat. Osaamisen ja koulutuksen kehittäminen ovat entistä suuremassa roolissa digitaalisen murroksen jatkuessa ja palvelutarjonnan yksilöllistyessä. Lisäkoulutuksesta on huolehdittava digi- ja kielitaitovaatimusten laajentuessa.

Elinkeinojen toimintaympäristön on oltava ennustettava. Avainasemassa on yksityisen kulutuskysynnän turvaaminen ja parantaminen. Työllisyyden edistämiseen on kiinnitettävä huomiota myös verotuksesta päätettäessä, esimerkiksi sähkö- ja energiaverot, arvonlisäverotus, erilaiset valmisteverot sekä veroluontoiset lupamaksut vaikuttavat palvelualojen työllisyyskehitykseen merkittävästi.

[…] Harmaan talouden lainsäädännöllisiä torjuntatoimenpiteitä on parannettava ja taattava yrityksille terveet markkinat. Tilaajavastuulain tiukentaminen alihankintaketjujen osalta ja alipalkkauksen kriminalisointi ei maksa rehellisille yrityksille mitään, vaan takaa liiketoiminnalle ja työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtimiselle samat pelisäännöt. […] Harmaan talouden valvonnan kehittämistä on jatkettava edelleen riskiperusteisuuden suuntaan. Tarkastuskäynnit tulee ensisijaisesti kohdentaa yrityksiin, joissa voidaan tietokantayhteenvetojen perusteella epäillä veronkiertoa tai muita väärinkäytöksiä.

1. Työllisyyttä on parannettava ammatillista osaamista kehittämällä

[…] Työttömäksi jäävien uudelleen sijoittumista työelämään parannetaan merkittävästi työelämän tarpeista lähtevällä täydennyskoulutuksella, jossa uutta osaamista rakennetaan vanhan päälle. Työntekijälle on tarjottava koulutusta, joka sisältää uskottavan mahdollisuuden työllistymismahdollisuuksien parantamiseen. Työvoimapoliittisten toimenpiteiden sisältö ja tarve pitää arvioida yksilöllisesti työttömän tilanne huomioiden.

Työttömän ensisijainen tehtävä on hakeutua töihin, mitä yhteiskunta voi tukea aktiivisen työvoimapolitiikan keinoin. Työttömäksi jäävän on saatava tukea työllistymisen helpottamiseksi heti työttömyyden alkuvaiheessa, sillä mitä pidempään työttömyys jatkuu, sitä vaikeampaa työllistyminen on. Työnantajien on kannettava vastuuta irtisanotuista työntekijöistään, esimerkiksi tarjoamalla heille muutoskoulutusta yhteistoiminnassa työvoimahallinnon kanssa.

Yhteiskunnan on huolehdittava kaikkien ikäluokkien mahdollisuudesta tarjota työpanostaan työmarkkinoilla ja kiinnittää erityisesti huomioita ikääntyneiden työnhakijoiden muita huonompaan asemaan.

Vastine: Kiky:llä on sanottu haettavan myös tuottavuusloikkaa, vaikka tuottavuus on hyvin paljon muuta kuin vain työn yksikköhinta kysymys. Liiton tavoiteohjelmassa nähdään, että työntekijöiden asemaa yrityksen toiminnassa parantamalla, tuottavuus voidaan saada selkeämmin nousuun ja se voi tapahtua työntekijöiden jaksamista parantaen. Lisäksi tavoiteohjelmassa otetaan kantaa myös siihen, että valtion tulisi kohdentaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotukia paremmin työhyvinvointia tukevaksi. Sen sijaan maan hallitus on päättänyt leikata näistä. Kuten myös koulutukseen se kaavailee merkittäviä leikkauksia, joihin PAM ei myöskään ole reagoinut, vaikka tavoiteohjelmassa esitetään päämääriä koulutuksen kehittämiseksi. Yhteiskunnan rahoittamista sosiaalisesti kestävällä tavalla tavoiteohjelmassa vaaditaan alipalkkauksen kriminalisoimisella, harmaan talouden kitkemisellä ja veronkierron estämisellä. Tavoiteohjelmassa ei lähdetä palkkojen alentamisella tai työvoimakustannusten pienentämisellä rahoittamaan valtiontaloutta, jotka tavoitteet kiky:lle on asetettu.

Työllisyyttä tavoiteohjelman mukaan tulee parantaa mm. koulutusta kehittämällä. Kiky:ä perustellaan myös työllisyyden parantamisen keinona, uskoen, että palkkojen alentaminen saa työnantajat palkkaamaan enemmän väkeä. Tavoiteohjelmassa sen sijaan nähdään, että hyvällä koulutuksella ihminen pysyy ns. työmarkkinakelpoisena paremmin.

PAMin liittokokouksen päättämässä tavoiteohjelmassa on lukuisia hyviä muitakin kohtia, mutta jotka ovat vain välillisesti kytköksissä kiky-neuvotteluihin. Pääset lukemaan tavoiteohjelman kokonaisuudessaan tästä.

Loppuyhteenveto

PAMin liittokokous asetti tiukassa tilanteessa edistyksellisen ja työelämän parannuksia tavoittelevan ohjelman tietoisena siitä, että elämme työnantajahegemoniassa, jota vain ja ainoastaan vahvistaa poikkeuksellisen oikeistolaista ja uusliberalistista politiikkaa harjoittava hallitus.

Liittokokous ei uskonut helppoon tiehen, mutta se näki ainoana vaihtoehtona taistelemisen, joka konkreettisina sanoina on kirjattu myös tavoiteohjelmaan.

Työväenluokan luokan yhtenäisyyttä vaalien, solidaarisuudesta ja rakkaudesta kanssa veljiämme ja sisariamme kohtaan

PAMin liittokokousedustajat

Auer, Mira-Veera

Koskinen, Jari Cossu

Ravattinen, Niko

Ruokonen, Mikko

Tuomivaara, Joonas

Yrjönen, Isto

Eroa Ann Selin

Jonkun täytyi vain sanoa se ääneen. Vihdoin.

Vaadin täysin tosissani, Pamin jäsenenä, ay-aktiivina ja työläisenä, puheenjohtaja Ann Selinin eroa ja mielestäni hänen pitäisi tämä itse oivaltaa ja pyytää Pamin hallitukselta eroa tai mahdollisesti nyt sääntömuutoksen toteutuessa anoa eroaan Pamin valtuustolta. Kerron myöhemmin lisää miksi.

Pamin valtuusto kokoontui 17-19.5.2016 toisen kerran edustajistomallin muututtua ja tällä kertaa ilman allekirjoittanutta, koska jouduin eroamaan valtuustosta Moon Tv:n ”Miehet keskustelevat anarkosyndikalismista” – jaksossa esitetettyjen heittojen takia, joita äärioikeistolaiset tahot käytti vahvasti liioiteltuna hyökätäkseen työväenliikettä vastaan ja onnistuivat tehtävässään erinomaisesti. En valitettavasti ollut siis nyt puolustamassa jokaisen työläisen oikeutta tasa-arvoon, vapauteen ja veljeyteen. Kun nyt valtuustossa ainoat kilpailukykysopimuksen vankat kannattajat olivatkin SAK:n Lauri Lyly ja Pamin puheenjohta Ann Selin, syndikalismista vieraantunut ay-liike ei oivaltanut tilaisuuttaan. Toverit, jotka jakavat näkökantojani kilpailukykysopimuksen tai työväenliikkeen suhteen olivat joko poliittisesti eri mieltä, liian konsensushaluisia tai peloissaan vastuustaakseen epädemokraattisia rakenteita ja vallan keskittymistä ay-liikkeen sisällä.

Kilpailukykysopimukselle on vaihtoehtoja. Ei ole minkäänlaista taloudellista tai varsinkaan moraalista perustetta hyväksyä oikeistohallituksen tarjoamia heikennyksiä ja edes suostua neuvottelemaan. Vaihtoehdoksi olen esittänyt monta kertaa yleislakkoa, esimerkiksi nyt kesällä 2016, jolla kaadamme oikeistohallituksen, järjestämme uudet vaalit ja ay-liikkeen voimin vaadimme leikkausten lopettamista ja uutta yhteiskuntareformia johon voisi kuulua esim. 30h työviikko ansiotasoa alentamatta ja kansalaispalkka. Puheet reaalipolitiikasta kannattaa jättää jo luovuttaneiden kontolle.

Lähtökohtaisesti koko suomalaisen ay-liikkeen isoin virhe oli poistaa ”tuontantovälineiden sosialisointiin” tähtäävä politiikka SAK:n tavotteista vuonna 1991 ja oikeistodemarien valtaama ay-liike on myynyt työväenluokkaa halvalla kohta jo 30 vuotta. Kysymys on poliittisesta tahdosta ja sekaantumisesta valtion politiikkaan. Me anarkistit olemme aina vastustaneet työväenliikkeen sekaantumista parlamentaariseen politiikkaan, itsehallinnon vahvistamisen sijaan. Ay-liikkeessä olemme mukana, koska ammattiliitot, syndikaatit ovat lähtökohtaisesti itsehallinnollinen järjestely. Siksi itsekin haluan yhä edelleen toimia myös erilaista politiikkaa ajavien tahojen kanssa työväenliikkeessä, mutta en koskaan suostu hiljenemään huonon politiikan suhteen.

Ay-liikkeen rakenteiden on kuitenkin muututtava.

Poliittiset voimasuhteet varmistavat, että tietty puolue voi käytännössä päättää itse kuka on liikkeen tuleva puheenjohtaja ja pelotella tai vaientaa kaikki mahdolliset vastaehdokkaat. Puoluekirjat pyörittävät kaikkea liikkeen sisällä ja todellista valtaa ei haluta eikä olla valmiita oikeasti antamaan jäsenille, vaikka retoriikkaan kuuluukin ”ay-liike on sen jäsenet” tyyliset heitot, mutta kuten jokainen sivistynyt työläinen (sinä) ymmärtää, rakenteita täytyy myös muuttaa. Mahdollisuuksien tasa-arvo kuuluu kiinteästi oikeistolaiseen arvomaailmaan, eikä meidän tule omia poliittisten vastustajiemme ohuita argumentteja omaan käyttöömme missään tilanteessa. Yhteistyöllä hallitsevan luokan kanssa emme voi koskaan saavuttaa vapauttamme.

Puheenjohtajalla tulisi ehdottomasti olla (jos nyt leikitään astettaisella muutoksella joka on myös mielestäni todennäköisempää) suljettu mandaatti tehtävänsä hoitoon. On hyvin ongelmallista, että Pamia johtaa tällä hetkellä vapaalla mandaatilla ”oikeistodemari” , joka on tällä kaudella ollut muun SAK-johdon kanssa myymässä työväenluokkaa oikeistohallitukselle pienemmän pahan merkeissä. Kun Pamin hallitus ei halunnut lähteä kilpailukykyneuvotteluihin kutsuttiin oikeistolainen pääministeri (!) taivuttelemaan hallituksen jäseniä ja media yms. paineen alla äänestystulos saatiin keikautettua päälaelleen. Me liittovaltuutetut päätimme jo 2015 liittokokouksessa, että emme neuvottele. Piste.

Ihan kuin ei olisi ollu tarpeeksi nöyryyttävää katsoa oman liittonsa johdon sekoilua yhteiskuntasopimusneuvotteluiden suhteen ja radikaalin, muutoshaluisen Pamin tavoiteohjelman vesittämistä, mutta tämän lisäksi rakenteellisella väkivallalla ihmisiä kiduttava pääministeri kutsutaan tiloihimme (mehän ne omistamme!) jauhamaan oikeistolaista sontaansa ja taivutellaan hallituksen jäseniä yhden ihmisen politiikkaa vastaavaksi.

Miksi Ann Selin siis enää hoitaa tehtäviään? Hän on toistuvasti rikkonut mandaattinsa ja tottelee enemmän puolueensa tietyn siiven tai SAK – johdon kuiskuttelua ja minulle on ilmiselväää, että kuten itse kannoin vastuuni hölmöilyistäni vuodenvaihteessa, niin puheenjohtaja, joka on myymässä koko 230 000 Pamilaisen jäsenistön oikeistohallituksen painostamana, niin hänen tulisi myös erota edustustehtävästään.

Ammattiliittoa ei voi johtaa ilman luokka-analyysia ja jos oikein tarkkoja ollaan työläiset eivät tarvitse johtajia ylipäätääsäkään. Me olemme kaikki ajattelevia, arvokkaita ja rakastettavia ihmisiä. Kykenemme yhteistyössä hoitamaan omat asiamme ilman valtiota, kapitalisteja tai edes sitä ammattiyhdistysliikkeen johtoporrasta. Me emme tarvitse teitä, te tarvitsette meitä palkkanne maksuun. Olkaa nyt edes sen arvoisia.

Jos tulen valituksi 2019 liittovaaleissa liittovaltuutetuksi lupaan haastaa puheenjohtajakisassa Ann Selinin tai kenet tahansa muun, joka vain mystisesti päätetään poliittiisessa ryhmässä puheenjohtajaksi, työläisten hallitsemalle organisaatiolle. Kehoitan muitakin tekemään tämän. Vaikkapa vitsinä. Enhän nyt itsekään usko, että voisin luotsaa ja edustaa kokonaista ammattiliittoa, mutta yksinvaltiaita (kuinka mukavia ja sympaattisia tahansa) en kumartele. Saadaan ainakin keskustelua aikaiseksi ja pääsemme ehkäpä (edes) äänestämään.

Ensimmäisenä vaalilupauksenani laskisin puheenjohtajan palkkaa noin sadallatuhannella eurolla ja pyytäisin valtuustolta aloitetta jossa voisimme säätää kiertävyyden edustuksellisiin tehtäviin. Uskon, että suurin osa kannattaisi ehdotustani.

Niko Ravattinen

Pamilainen ay-aktiivi ja anarkosyndikalisti

Puheenvuoroni koskee Suomen hallituksen toimia hallitusohjelman toimeenpanoesityksiksi.

Suomen hallitus ehti viime kesänä juuri PAMin liittokokouksen kynnyksellä julkaista hallitusohjelmansa ja tavoitteet hallitusideologian toteuttamiseksi. Tämä hallitusohjelma sisälsi jos minkälaista kaavaa ja käppyrää. Prosentteja ja miljardeja. Leikkauksia ja loikkauksia. Hallitusohjelmasta ja julkisuudesta oli luettavissa uhkailu ja kiristys työväenliikettä kohtaan. Sen tavoitteet näyttivät olevan työmarkkinayhteistyön ja sopimusyhteiskunnan tuhoaminen. Se projekti vaikuttaa nyt olevan jo aika pitkällä.

Aluksi työntekijäpuoli ei edes ollut neuvotteluissa osapuoli, se pääsi sellaiseksi vasta kun työehtojen heikentäminen ja palkan alennukset hyväksyttiin neuvottelujen raameiksi. PAM oli ryhdikkäänä kritisoimassa moisia esityksiä ja hallituksemme on toiminut pitkäjänteisesti ja ryhdikkäästi läpi tämän erikoisen näytöksen, jonka oikeisto meille järjesti tälle kaudelle.

PAM on nähnyt porvareiden kaikki keinot mustamaalaamisesta valehteluun. Hallituksen esittämät keinot ovat silkkaa toiveajattelua sekä oikeiston ajamaa yhteiskunnan ilmapiiriä kiristävää politiikkaa. Leipäjonoissa seivoo viikottain kymmeniätuhansia ihmisiä. Köyhyys on eritoten meidän alamme vitsaus. Olemme työtätekeviä köyhiä, epämääräisillä työsopimuksilla työskenteleviä ahkeria puurtajia.

Peli, jota nyt pelataan meidän kustannuksellamme alkaa vedellä viimeisiä metrejä. Näemme ennätysmääriä osinkoja uloskiskovia miljönäärejä, veroparatiisipaljastuksia ja hallituksen, joka iloitsee työehtojen heikentämisestä. Hallitus uhkailee palkansaajia rangaistuksilla ja samaan aikaan suuromistajat eivät maksa jättiosingoista lainkaan veroa.

Tämä peli, jonka määrittelee kuvitteelliset velkaantumisen rajat on sellainen peli johon meidän ei tarvitse lähteä. Meidän tehtävämme on puolustaa jäseniämme. Meillä on jäseninä nuoria opiskelijoita, työtätekeviä, eläkeläisiä ja vammaisia. Jäsentemme perheissä on kaikenlaista kansaa. Hallituksen toimet kohdistuvat tavallisiin ihmisiin, jotka pitävät tätä yhteiskuntaa kasassa. Veropakolaiset ja huijarit saavat armahduksen. Heitä ei aseteta vastuuseen. Talousjärjestelmä on sairas mikäli se vaatii henkiuhreja. Mikäli ihminen joutuu valitsemaan leivän ja lääkkeen välillä on meillä väärä järjestelmä. Tuomarin ohjeissa todetaan” Kaikki lait pitää olla sellaiset, että ne ovat yhteiseksi hyödyksi, ja sen tähden, kun laki tulee vahingolliseksi, ei se enää ole laki, vaan vääryys, ja se on hylättävä”

Suomen hallituksen alistava politiikka perustuu EU:n asettamiin velkaantumisen rajojen raameihin. Tämä kehikko näyttää tuottavan mittavaa pahoinvointia. Tämä kehikko tulee hylätä. Talous ei ole itsekseen elävä orgaani vaan sitä ohjaa ja säätelee ihan elävät ihmiset ja jos hyväksymme talouspolitiikan, jossa tehdään köyhiä hyväksymme sen, että ihmiset järjestävät tuloerot sellaisiksi, että vain rikkaat pärjäävät. Ei ole mieltä piiloutua henkiolentojen tai markkinoiden taakse. Meillä on osana yhteiskunnallisten päättäjien massaa vastuu tehdä päätöksiä, jotka turvaavat ihmisten hyvinvoinnin.

Hallitusohjelmassa analyysi Suomen taloudellisesta tilanteesta on jo lähtökohtaisesti ideologisesti värittynyt ja tietyn puolen edustettavakseen valinnut. Koska analyysi on toimien perusteella se, että tuloeroja voidaan kasvattaa rajusti ja työehtoja leikata emme voi olettaa, että pääsisimme tämän hallituksen kanssa neuvotteluteitse missään kohtaa asialliseen ratkaisuun. Hallitus toistaa jatkuvasti jatkavansa erilaisten heikennysesitysten tekemistä ja mikäli ay-liike käy kuittaamassa nimen heikennyspaperiin tulee se allekirjoittaneeksi koko kiristävän oikeistovärittyneen politiikan.

Hallitusohjelmassakin on edelleen heikennysesityksiä kuten koeajan pidentäminen, määräaikaisten työsuhteiden solmiminen ilman perusteita.

Olemme jo nyt todistaneet järkyttäviä leikkauksia, joihin meidän olisi tullut reagoida voimallisesti. Valmistellaan palkatonta työtä, viimesijainen toimeentulo sidotaan ”osallistavaksi” kenties jälleen palkatontatyötä, koulutuksesta eli tulevaisuudesta leikataan ennen näkemättömästi. Alallamme työskentelee vastentahtoisesti osa-aikaisissa työsuhteissa noin 40% ja koulutuksen leikkaukset eivät vähentäne osa-aikaisten määriä.

Erityisesti nuoret eivät ole päässeet ay-liikkeen edunvalvonnan piiriin kunnolla. Työehtojen valvomisen vaikeus ja epämääräiset työsuhteet ovat johtaneet ammattiyhdistysliikkeen aseman heikentymiseen nuorten silmissä. Mikäli nuorten kokemus pysyy ammattiyhdistysliikkeestä etuja leikkaavana organisaationa ei ammattiyhdistysliikkeellä ole mitään tulevaisuutta.

Ammattiyhdistysliike tallaa samoja katuja kuin sairaat, köyhät ja syrjäytetyt. Emme ole erillinen toimija yhteiskunnassa ja kilpailukykysopimuksen vaikutukset ovat kiistatta erittäin mittavat nimenomaan heikommassa asemassa oleviin ihmisiin.

Epävarmasta ja riittämättömästi palkastusta pätkätyöelämästä on päästävä eroon. Suomen hallituksen ja EK:n uhkailusta on päästävä eroon. Meidän tulee olla taisteleva työväenliike. Meidän tulee olla solidaarinen työväenliike. Me olemme voimakkaita vain kun seisomme eri alat rinnakkain vastustamassa esitettyjä alistavia toimia. Ravintolatyöntekijä kirvesmiehen kanssa. Siivooja metallityöläisen rinnalla ja tukena. .

Totesin jo kesällä, että ay-liike ja sen aktiivit tarvitsevat ja ansaitsevat sellaisen ammattiliiton, joka ei käännä heille selkäänsä. Me ollaan nähty vuoden aikana kun kansalaiset on alkanut laittaa kampoihin. Ollaan nähty yhteiset protestit joukkovoima-liikkeen ja ay-liikkeen jättimielenilmauksina. Jengiä on enemmän kadulla kuin vuosiin. Ei ole mitään vastavoimaa tai liikettä ellemme sellaista rakenna.

Kansalaiset on tajunneet sen, että kun porvari sanoo, että pitää leikata niin se ei tarkoita, että se on totta vaan sitä, että porvari haluaa lisää rahaa.

Tajutaan me se ay-liikkeenä myös!

Rakkaudella: Yks likka #miraveera Auer

”Rakkaat toverit.

Minä olen Niko Ravattinen, Pamilainen ay-aktiivi ja anarkosyndikalisti Helsingistä. Minulle on suuri kunnia päästä puhumaan tänne tänä vappuna, tovereiden kesken ja käyttää lyhyt puheenvuoro meidän anarkistienkin joukosta.

Muistan kun pienenä poikana Etelä – Karjalassa pioneeri-äitini ja leipuri-isäni opettivat minulle työväenkulttuuria ja yhteiset työläisarvomme; Vapauden, veljeyden ja tasa-arvon. Kun muiden lapset laitettiin suojeluskuntalapsille alunperin perustettuun partioon tai seurakunnan leireille, sain mahdollisuuden pysyä erossa näistä perinteistä ja minulle kerrottiin totuus, kohta jo 100 vuotta sitten käydystä luokkataistosta, josta valkoinen Suomi käyttää yhä muotoa vapaussota. Meidän unelmiamme te, ette koskaan onnistuneet viemään. Emmekä me antaudu. Emme koskaan.

Äitini opetti minulle totuuden Mannerheimista ja lahtareista. Toveriemme kärsimykset vuosien takaa saivat sisälläni oikeutetun vihan liekin kytemään. Kun isäni ja mummoni kertoivat syyn sukuni pienuuteen, minulle paljastui se kuinka Ravattisia tapettiin valkoisten leirillä nälkään tai luoteihin. Tämä sai minut vannomaan luokkasodan nimeen ja rakastamaan tovereitani, joiden kanssa tätä taistelua käymme yhdessä hamaan loppuun saakka.

Olemme kerääntyneet muistamaan 1918 vallankumouksessa taistelleita, menehtyneitä ja valkoisten terroriaallon tuhoamia. Sukulaisiamme, tovereitamme. He kuolivat yhteisen unelmamme tähden.

Me emme vaadi paljoa. Haluamme säällistä elämää itsellemme, perheellemme ja tovereillemme. Mahdollisuuden rakastaa ja elää rauhassa ilman pelkoa sorrosta ja väkivallasta. Haluamme itse hallita meitä koskevia päätöksiä ja säilyttää työmme tulokset jälkipolville sekä nauttia tämän kauniin maailman tuomista mahdollisuuksista yhdessä koko kansainvälisen työväenluokan kanssa. Ilman rajoja ja johtajia.

1918 – satavuotismuistopäivä lähestyy. Taas on taisteltava ja kamppailtava vapaan maailman puolesta. Vappuna taisteleva työväenliike ei tunnusta jakolinjoja tai kärsi ristiriidoista sillä kun työväenliike syntyi, me olimme kaikki osallisena tätä työläisperhettä, mutta antiautoritaarisen ja autoritaarisen ero kävi silloin valitettavasti liian painavaksi yhteistyölle ja Ensimmäinen Internationaali hajosikin lopulta tähän ristiriitaan. Siitä huolimatta, Otto Von Bismarckin tiedetään lausuneen, vapaasti suomennettuna, ”Kruunatut, rikkaat ja etuoikeutetut tulevat vapisemaan pelosta, jos vielä näemme päivän jolloin musta ja punainen liittyvät taas yhteen”.

Seisoessamme täällä, punaisten muistomerkillä, kuolleiden toverien kärsimys mielessämme, suurin toiveeni on, että vuosi 2018, suomalainen työväenliike seisoo taas yhtenäisenä ja yhdessä toverit, me kaadamme kapitalismin ja valtion. Nyt, me seisomme yhteisrintamassa.

Kiitos. Eläköön vallankumous!”

On tärkeää muistaa, että puheenjohtaja Ann Selin ja 4 muuta Pamin hallituksen jäsentä äänesti jo ensimmäisellä yrittämällä heikennyksien puolesta ja kun tulos ei tyydyttänyt, itkettiin medialle huonoa päätöstä, kutsuttiin oikeistolainen miljonääri, pääministerinäkin tunnettu, insinööri Juha Sipilä, Pamin hallituksen kokoukseen vaikuttamaan joihinkin pelokkaisiin jäseniin, jotka eivät lopulta uskaltaneet pysyä liittokokouksen kannassa ja äänestivät neuvotteluiden aloittamisen puolesta. Näitä, luultavasti sosiaalidemokraattisia hallituksen jäseniä ei välttämättä tule samalla tavalla nostaa julkisen nöyryyttämisen kohteeksi, mutta puheenjohtaja Ann Selinin täytyy erota välittömästi. Ammattiliiton johdossa ei voi eikä koskaan tule olla puheenjohtajaa joka systemaattisesti haluaa heikentää työtaistelun sijaan työläisten oloja neuvottelemalla pienemmästä pahasta ja jonka politiikka vaikuttaa (ulkopuolisen silmin) demarien oikeistosiiven myötäilyltä. Puheenjohtajan tulee edustaa liittonsa heikointa jäsentä ja olla koko työväenluokan esitaistelija. Olen myös jo liittokokouksessa esittänyt, että johtavien asemien tulee olla kiertäviä, jotta voimme välttyä vallan keskittymiseltä ja demokratiaa heikentävien rakenteiden muodostumiselta.

Nyt, Panamapapers – skandaalin myötä, kun meillä on todisteet hylätä jokainen leikkauspolitiikan vaatima heikennys, on viimeistään aika uhata oikeistohallitusta yleislakolla ja vaatia hallituksen eroa, uusia vaaleja ja neuvotella työläisten kesken ilman muita osapuolia, uusi yhteiskuntareformi, joka tulisi uuden hallituksen ohjenuoraksi hallitusohjelmaan. Se olisi ay-liikkeen osuus uudessa hallitusohjelmassa ja edes jonkinlainen osoitus suorasta demokratiasta, koska me edustamme 75% suomalaisista ja toimintaamme ohjaa edes jonkinasteinen pyrkimys tasa-arvoon ja hyvinvointiyhteiskuntaan.

Demokratia ei voi koskaan toteutua yhdessä hallitsevan luokan kanssa. Ay-liikkeen sisällä on taas havahduttava todellisuuteen jossa emme voi jatkuvasti neuvotella riistäjien kanssa. Luokkayhteiskunta ei ole hävinnyt minnekään, vaikka moni näin haluaisi retoriikan tasolla teille uskotellakin. Yksikään suomalainen työläinen ei ole vapaa niin kauan, kun työläinen toisella puolella maailmaa ei jaa samoja mahdollisuuksia säälliseen elämään. Rajojen on kaaduttava ja valtioiden murennuttava! Työläisillä on vain yksi yhteinen vihollinen ja se on hallitsevan luokan ohjaama valtio. Meidän on taas nostettava syndikalismin perusvaatimus itsehallinnosta ja käytettävä kolmikantaa vain välivaiheena jollei rivimme vielä kykene laajamittaiseen muutokseen välittömästi.

Työpaikallani, kadulla ja ystävieni seurassa olen taas joutunut häpeämään oman liittoni johdon puolesta. Yritän pitää ihmiset vielä liiton jäseninä ja yritän vakuuttaa, että me yhdessä voimme muuttaa liittomme toimintaa ja löytää taas ne hampaat sortajaamme vastaan. Olen toistanut lukuisia kertoja analyysini konfliktin synnyttämästä yhteisrintamasta ja jos koskaan niin nyt tämä pitäisi laittaa kokeeseen. Onhan se toiminut lukuisia kertoja ja kaikki saavuttamamme on syntynyt vain ja ainoastaan työtaistelun kautta. Onkin tärkeää muistuttaa, että suurimmalle osalle meistä työläisistä eivät merkitse mitään puoluekirjat, ay-liikkeen sisäiset ristiriidat tai teoreettiset pohdinnat, mutta unelmissamme me kaikki haluamme tehdä määrällisesti vähemmän töitä, järjestäytyä tasa-arvoisesti, elää rauhassa ja käyttää enemmän aikaa yhteisömme eteen. Yhteistyöstä hyötyy jokainen ja tuotantovälineissä työskentelemme jo valmiiksi. Pomoja tai politiikkoja emme tarvitse mihinkään.

Rahatalous ei ole eikä voi koskaan ratkaista ongelmiamme.

Odotan kesää pelokkaana. Euroopan yllä leijuu totalitarismin haamu ja ay-liikkeen pettäessä työväenluokan kerta toisensa jälkeen, meille radikaaleille työväenluokan osille jää vain toivo yhteiskunnan romahtamisesta, jonka jälkeen saamme mahdollisuuden järjestäytyä oppimamme mukaan. Toivottavasti historia ei toista itseään.

Niko Ravattinen

Yheltä likalta alettiin kysyä PAMin hallituksen toimesta kikystä. No äkkiä vastasin ja mietin nyt, että kuulevat varmaan mutta kuuntelevatko?

PAMin hallitus käsittelee kilpailukykysopimusneuvottelun tulokset 31.5.2016 kokouksessaan ja sitä ennen on kerrottu kuultavan jäsenistöä, sopimusalatoimikuntia sekä PAMin valtuustoa.

Sain PAMin suurimman ammattiosaston johtokunnan os.001 Helsingin Kauppatyöntekijät ry:n johtokunnan jäsenenä vastattavakseni kyselyn kilpailukykysopimuksen toteutustavoista. Kysely tuli pääsiäisen alla 24.3.2016 torstaina ja vastaukset tuli palauttaa seuraavalla viikolla. Vastasin maanantaina 28.3.2016.

Vastasin seuraavalla tavalla puheenjohtajallemme, joka välittää viestin eteenpäin.

”Tervehdys,

Kommenttejani kikyn toteutustavoista.

PAMin hallitus hylkäsi sopimuksen jo kerran ja sen jälkeen asetti tiukat reunaehdot, joiden toteutuessa ilmoitettiin, että voidaan lähteä neuvotteluun. Kertoo mielestäni paljon sopimuksen sisällöstä, että PAMin hallitus on sopimuksen jo kertaalleen hylännyt. Nyt ollaan todettu kuultavan jäsenistöä (tämä aika pikaisella aikataululla lomien ajaksi vastattavaksi lähetetty) ja sopimusalatoimikuntia kuullaan ja lisäksi toukokuussa otetaan huomioon valtuuston kokous, johon itse tulen osallistumaan.

Se, että kyselyssä etsitään vaihtoehtoja toteuttaa näitä heikennyksiä on mielestäni epärehellistä ja lisäksi tässä kyselyssä ei käsitellä merkittäviä tulonsiirtoja työntekijäpuolelta työnantajapuolelle sekä hallituksen esittämiä leikkauksia yhteiskunnan eri sektoreille mitkä vaikuttavat suoraan palkansaajienkin asemaan, heidän perheidensä asemaan, ystäviensä ja ympäristön asemaa. Nämä liittyvät kokonaisuuteen, jota Suomen hallitus on toteuttamassa ja emme ole valtavana joukkona mitenkään irrallaan yhteiskunnasta ja siinä tehtävistä ratkaisuista.

PAMin pitäisi keskittyä parantamaan äärimmäisen heikkoon asemaan ajettuja pienyritysten työntekijöitä. Näitä yhtä merkittäviä PAMilaisia jäseniä on unohdettu puolustaa niillä kymmenillätuhansilla työpaikoilla, joissa ei ole luottamusmiesverkostoa. Eikä sellaista mahdollisuutta järjestää, esimerkiksi työsuhteen muotojen (nollasopimukset, määräaikaiset työsopimukset, vuokratyö jne. ) tähden.

Lisäksi palkat ovat tällähetkellä täysin riittämättömiä elämiseen ja sen lisäksi työsuhteiden osa-aikaisuus on merkittävä ongelma ja aiheuttaa yhteiskunnalle kustannuksia kun PAMilaiset joutuvat turvautumaan yhteiskunnan muihin tukimuotoihin.

Pääsiäisterveisin

Mira-Veera Auer”

Kaikella rakkaudella Mira ”yks likka” Auer

Ironista sinänsä, lähihistorian valossa moni on suhtautunut – osin ansaitusti – skeptisesti puolueen avauksiin. Jotkut jopa pilkallisesti. Ironista tämä on kahdesta syystä. SDP:n juuret ovat työväenliikkeessä ja työväenliikkeen juuret ovat nimen omaan pienyrittäjissä – ammattimiehissä ja elinkeinonharjoittajissa. Onhan Väinö Linnankin räätäli Halmekin työväenliikkeen mies ja lopulta marttyyri. Toisekseen tämä on ironista, koska tällä hetkellä ne enemmän pienyrittäjän asialla olevat puolueet tekevät politiikkaa, joka hyödyttää kaikkia muita paitsi pienyrittäjiä.

Vientiyritykselle – olettaen työvoimakustannukset hieman normaalia korkeammiksi – jonka työvoimakustannukset ovat 20% liikevaihdosta tämä ”tuottavuusloikka”, eli 5% palkanalennus tarkoittaa prosentin säästöä. Toisaalta työttömien karenssit ja pakkohaut tehtäviin, joihin heillä ei ole pätevyyttä ruuhkauttaa ja vaikeuttaa rekrytointi prosessia. Tämä säästetty prosentti menetetään siinä – moninkertaisesti.

Kotimarkkinoilla toimiville yrityksille kotimarkkinoiden ostovoiman romahtaminen näkyy suoraan liikevaihdossa. Jos Pub Peten asiakkailta viedään 5 prosenttia heidän tuloistaan, lakkaavat asiakkaat pian käymästä kokonaan. Kannuspuron Tuoli ja Pöytä Oyn kalliit, mutta laadukkaat tuotteet jäävät varmasti varastoon, jos asiakkailla on enää nippanappa varaa Ikea-laatuun.

Nyt on menossa vuosisadan sumutus, jossa apinaa koijataan ja yrittäjää laitetaan.

Yrittäjä on aivan omanlaisensa ihmistyyppi. Totean tämän samalla tavalla, kuin jokainen joukkueurheilua seuraava toteaa, että maalivahdit ovat aivan oma ihmislajinsa. Ja totean tämän siksi, että kun alamme puhua yrittäjistä on aina hyvä määritellä minkälaisista yrittäjistä puhumme. Tai ylipäätään, ketkä ovat yrittäjiä.

Ottaen huomioon, kuinka huonot olot yrittäjillä Suomessa on – sosiaaliturvasta alkaen – on mielenkiintoista kuinka moni haluaa profiloida itsensä yrittäjäksi. Ja kuinka moni saadaan huijattua yrittäjäksi – vaikka tosiasiassa puhutaan elinkeinon- tai ammatinharjoittajista.

Vuokratuolilla Neumannin ja kumppaneiden hiuksia halkova Parturikampaaja Lissu on ammatinharjoittaja. Työntekijä, jolle on ulkoistettu liiketoiminnan riskit. Pub Petessä olutta kaateleva omistaja Petri on elinkeinonharjoittaja. Ihminen, jonka elinkeino on baarin pitäminen.

Näistä ihmisistä puhuminen ’yrittäjinä’ on samallalailla perspektiivitöntä, kuin verrata yrittäjiä ja suur-yrityksiä. Toki Lissusta ja Petestä voi tulla yrittäjiä. Se vaatii vain ja ainoastaan, yrittäjäluonteen, yrittäjäluonteen, yrittäjäluonteen ja vision. Pub Peten kohdalla se olisi visio siitä, miten Pub Pete kasvaa ensin lähialueensa merkittävimmäksi Pubiksi, ja sen jälkeen vision siitä, miten idea kopioidaan naapuriseudulle, tai viereiseen kaupunkiin. Yrittäjäluonne olisi taas sitä, että uskaltaa alkaa toteuttaa sitä visiota.

Joka tapauksessa yrittäjyys on raskasta hommaa ja jatkuvaa pyrkimistä eteenpäin. Tätä taustaa vasten onkin naurettavaa, että koeajan pidentämistä perustellaan sillä, että se helpottaisi yrittäjiä. Kerrotaan tarinaa, että jos Kalle joutuu palkkaamaan timpurin itselleen ja timpuri joutuu heti kuukauden sairaslomalle, niin Kallen rahat paloi siinä. No ensinnäkin; eivät palaneet – kun ei hän koko kuukautta joudu maksamaan. Siinä tulee Kela avuksi tosi nopeasti, koska täysin tuore työsuhde. Toisekseen, jos kyseessä oli keikkaluontoinen homma, niin Kallen olisi alunperinkin kannattanut palkata keikkalainen – timpuri, joka harjoittaa ammattiaan.

Pidemmistä koeajoista hyötyvät vain suuryritykset, yritykset joissa irtisanomispäätös tehdään näkemättä irtisanottavaa. Silmiin katsominen jää välvöyhkän harteille, jonka on katsottava – tai hän on seuraavaksi se jota katsotaan. Elinkeinoelämälle, toisin sanoen yrityksille on jaettu 2010-luvulla 3,6 miljardia hyvää, eikä yhtään työpaikkaa ole tullut. Yritykset eivät ole investoineet vaan jakaneet osinkoja. Lienee aiheellista kysyä, onko tämä raha mennyt oikeaan osoitteeseen.

YKS tai KiKy ei tule luomaan yhtään uutta työpaikkaa. Kyllä, se saattaa houkutella ulkomaisia sijoittajia, tulee investointeja ulkomailta, mutta tämä etu tuhoutuu sillä, että kotimarkkinoiden kurjistuminen kadottaa vastaavan, ellei jopa suuremman, määrän työpaikkoja.

Jos me haluttaisiin Coca-Cola Company Suomeen me saataisiin se. Ei olisi edes vaikeaa. Luvataan vapaa käyttöoikeus pohjavesiimme, synergiaetu siitä, että Rovaniemi on Joulupukin kaupunki ja Coca-Cola joulupukin juoma. Vielä, kun tarjottaisiin matkailunedistämis tarkoituksessa Suomen pitkäaikaistyöttömiä työkuntoutumaan yhdeksällä eurolla päivä ja 0-vero, niin varmasti tulisi. Tokihan tämä investointi työllistäisi, kertaluontoisena eränä noin 1 000 ihmistä vuodeksi ja pysyväisluonteisimmin Tornioon avattaisiin pullonkorkkitehdas. Sen minkä Coca-Cola Company söisi, ei pullonkorkkitehdas toisi. Hold-up tilanteessa tehdas olisi riippuvainen ainoasta asiakkaastaan ja asiakas määrittelisi hinnan. Ja se hinta olisi just sen verran, että tehdas pysyisi kitumalla hengissä.

Kokisvertaus voi kuullostaa hassulta, mutta on ollut monelle suomalaiselle veistosahalle liiankin totta. Ja on tänä päivänä arki liian monelle maataloustuottajalle, jotka huokaavat HKn ja Atrian, sekä K- ja S-ryhmien puristuksessa.

90% uusista työpaikoista tulee pien- ja keskisuuriinyrityksiin. Kasvuyrityksiin. Tulisiko YKS-KiKyjen sijaan suunnata panoksia sinne? Työllistämistä voi helpottaa muutenkin kuin heikentämällä työntekijän asemaa.

Ensimmäisenä konkurssi ja velkavastuulain uudistus, niin että avoimen tai kommandiitti yhtiön ajautuessa konkurssiin vastuulliset yhtiömiehet eivät ole rajattomasti vastuussa yhtiönsä veloista. Toisin sanoen mahdollisuus  henkilökohtaiseen konkurssiin. Tällä on toisaalta kyseisten yhtiöiden velkarahan saantiin heikentävä vaikutus, mutta toisaalta kynnys lähteä yrittäjäksi madaltuu.

Finnvera-rahoituksen ja etenkin takuiden ohjaaminen voimakkaammin PK-yrityksille. Finnvera tarjoaa lainoja ja takauksia PK-yrityksille, sekä kansainvälistyville, että vientiyrityksille. Takuuvastuiden suhde on tällä hetkellä PK-yritykset 2,7% ja vienti 17%. Takaamalla pienten ja keskisuurten yritysten lainoja saadaan alennettua kyseisten yritysten rahoituskuluja. Finnveran tulisi myös aloittaa uudestaan kasvavien PK-yritysten pääomittaminen (TEKESin innovaatioihin perustuva pääomitus ei ole ristiriidassa Finnveran pääomituksen kanssa). Pääomituksella valtio ottaa osansa yrityksen riskeistä ja vastuista – toki myös tuloista ja kasvusta.

Paikallisen sopimisen kehittäminen – molempia osapuolia hyödyttävästi. Joustot ovat hyvästä, silloin kun ne hyödyttävät molempia osapuolia ja ehkä työehtosopimuksissa tulisi pyrkiä siihen, että sovittaisiin vain avainasioista. Rajoista ja raameista. Yritykset sopisivat sitten tarkemmin. Paino sanalla sopisivat.

Ja ennen kaikkea meidän täytyy turvata sosiaaliturvamme, että työttömillä ja eläkeläisillä on mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään. Valitettavasti suuri osa PK-yrityksistä epäonnistuu, kaatuu, menee nurin. Epäonnistuneillakin yrittäjillä tulee olla tulevaisuus. Muuten yrittämisestä tulee venäläistä rulettia ja harvalla riittää siihen kantti.

Jotta puu kaatuu metsässä, tarvitaan kolme asiaa. Kirves, kirveen käyttäjä ja se puu. Sama on yrityksessä, tarvitaan koneet ja kalusto, työntekijät ja itse tuote. Ei meidän tule olla huolissamme siitä, mitä suuryritykset tekevät ja sijoittavatko ne. Niin kauan kuin on resursseja joita hyödyntää ja tuotteita joita tehdä, joku tulee ne tekemään. Ajatellaan vaikka panimoteollisuutta. Suomessa ei ole ikinä ollut näin montaa panimoa, kuin on nyt. Kyllä, Hartwall ja Sinebrykoff ovat keskittäneet toimintojaan ja siirtyneet ulkomaiseen omistukseen. Tuotantokin on osittain siirtynyt ulkomaille – jopa Olvilla. Mutta heidän tilalleen ovat tulleet Saimaan juomatehdas, Pyynikin käsityöläispanimo, Nokian panimo ja pari tusinaa muuta.

Tätä tarkoittaa luova tuho.

YKS/KiKyn selviytymislauseke tulisi estämään luovan tuhon totaalisesti. Jos yritys ei pärjää markkinoilla, ei sitä kannata tekohengittää – pois lukien väliaikaiset kriisit, joihin tulisi tarjota kriisirahoitusta. Mutta, kun yritys kaatuu, sen tilalle tulee toinen, jos sen kaltaisille yrityksille on tarvetta, jos ei ole, sen tilalle tulee jotain muuta.

Palkanalenukset – kaikissa muodoissaan – kutistaisivat kotimarkkinoita, jolloin kotimarkkinoilla toimivat yritykset joutuisivat maksumiehiksi. Vientiyritykset hyötyisivät siitä vain marginaalisesti.

Työajanpidennys – paitsi, että toimisi palkanalennuksena – keskittäisi työtä harvemmille ihmisille, jolloinharvemmalla ihmisillä on ostovoimaa. Kutistuneet kotimarkkinat. Vientiyrityksissä ongelmana ei ole palkka, eikä se, että ei ole työntekijöitä – vaan että vienti ei vedä. Jolloin hyöty on marginaalinen.

Mahdolliset veronkevennykset koskevat vain harvoja, joten ne eivät aidosti tuo kotimarkkinoille kysyntää – korkeintaan murto-osan siitä, mitä saataisiin keventämällä arvonlisäverotusta samalla summalla.

Joten yrittäjä. Kun sinulle sanotaan, että syy on työntekijöiden, mieti hetki. Eikö työntekijät ole juuri niitä, jotka yrityksesi rattaat pitävät pyörimässä.

Vai olisiko syy jossain muualla. Mitä hallitus on tehnyt, jotta sinun yritykselläsi menisi paremmin. Tai mikä hallituksen toimi on luonut lisää työpaikkoja?

Ettei vaan olisi niin, että yrittäjää laitetaan?

Rakkaudella,
Isto ”Setä” Yrjönen